1. Rumpujensoitto on voimmalaji. Päivvastoon ku yleensä luullahan, rumpujensoitto on pelekästään voimmasta kiinni. Sentähäre on tärkiää, notta ennen varsinaasten rumpujen ostua vetääsöö sellaasen puolentoistavuoren voimmahariootuskauren. Sitte, ku käret alakaa olla yhtä riskit ku kitaristin reiret alakaa olla aika mennä rumpukauppahan ja ostaa pöntöt. yliimääräänen patti om muutoon sitten vielä hyöryllinen orkesterisoitos (vrt. yhtyeen taiteelliset ristiriirat").

2. Yleesesti ottaen voirahan sanua notta mitä enämmän on pönttöjä sitä koveet rumpali. Sentähäre kannattaa aina ostaa maharollisimman monta. Sama juttu on pellien kans. Siitov'vielä seki hyöty jotta ku taiteellisimmis kohoris ku pitää paasata silimäk'kiinni niin torennäköösyys osua om palio paree. Pellit on klipparia kovetuus rokkikonsertiis ku lavalle alakaa sataa kaikellaasta rommua niin ne toimii erinomaasena suojana.

3. Rumpujensoitos tärkeen asia on notta varmahan kuuluu. Täs kohoras alakaa voimmahariootus tuottaa herelmää. jos joku urpo tuloo marmattahohon jostakin iesuksen mettoopianosta niin sanot vain notta pirä sää vain saatana huoli omista asioostas ku et tierä kompista elikkäs päkpiitistä yhtää mitää.

Kaks ensimmäästä merkkiä on aiva turhanaikuusia, mutta kolomas on jo tärkiä. Vaikka se onki tuollaanen laskentotehtävä ja yleensä rumpalikki osaa sen laskia sitä ei pirä mennä laskemahan notta 0, 75. Ei, senkuv'vain laskoo aina niimmonehen ku se ylempi numero on ennenku taas aloottaa aluusta (tämoli jo vähä vaikianoloosta).

Sanomattaki on selevää että rumpujensoitossa pitää olla rytmiä. Senhän ny pitääs saatari hoksata jokahitten! Täs kohoras on varootettava ketisistä säveltäjistä elikkäs sovittajista jokka aiva rumpalien kiusaksi vaihteloo tahtia kesken kappalehen. Rumpalin ei kuiteskaa tartte, jos ei huvita niistä välitää. Täysillä ku vain lataa menemään niin kyllä ne muut sitten tuloo peräs. tämän voin sanua aivan kokemuksesta.